Unknown pages.1989(Finn)

HANNU EERIKAINEN

UUSI NEUVOSTOLIITTOLAINEN VALOKUVAUS. MITA SE ON? Sii­hen on yhtд monta vastausta kuin kuvaajaakin. Kuznetsova, Sljusarev, Mihailov, Rybtshinski. Gladkov, Lapin, Gitman. Saveljev, Darikovitsha, Trofimov. Muhin, Dianov, Babitsh, Aksjonov, Potapov, Shulgin. Lobko, Ugljanitsh, Suhi. Pavlov, Grek...

HEITA YHDISTAA ERILAISUUS. KUKIN TOTEUTTAA SUBJEKTIIVISTA nakemystaan. Heidan lahtцkohtanaan ovat omat esteettiset ideat. He vaativat valokuville vapana taiteen statusta. Se on uutta.

• Meidan kulttuurimme on kirjallista. Ihmisia kiinnostavat ideat, aatteet, visiot”, Viktor Miziano sanoo.

Han on Moskovan Pushkin-taidemuseon modernin taiteen kuraattori. Valokuvaa han seuraa tutkijan ja historioitsijan silmin.

’’Sanaa arvostetaan. Visuaalinen ajattelu on vasta aloillaan. Kuvallista ilmaisua rasittaa perivenalainen moraalisuus ja kasvattavuus. Taiteelta odotetaan sanomaa.”

Mutta toisaalta: juuri siksi etta katsojat ovat tottuneet etsimaan ajatusta kuvista, he osaavat tulkita nakemaansa. Merkityksille ollaan alttiita.

’’Valokuvan ongelma on siina etta ku­vaajat ovat kahdella tavalla kiinni esittavyy- dessa. Tekniikaltaan valokuva on todelli­suuden jaljentamista. Ja toiseksi, realismin perinteet painavat. Valokuvataiteilijan on vaikeata irtautua havaintomaailman itses­taanselvyyksista. ”

Paradoksin ainekset ovat koko ajan lasna uudessa neuvostovalokuvassa:  kamppailua kaydaan akemisen vapauden puolesta sil­man ylivaltaa vastaan. Valokuvan suhteet journalismiin, dokumentarismiin ja realis­miin ovat joutuneet uudelleenarvioiraviksi.

"Nakemisen kulttuurista” on ruvettu vasta keskustelemaan valokuvan piirissa.